Ehtoja asettamaton kosketus on luottamuksen osoitus

Tämä vierailu järjestön toimipisteeseen on erityinen. Heti ensimmäinen ovella vastaan tuleva ihminen, asukas, ottaa minua kahdesta kädestä kiinni. Kyse ei ole normaalista kättelystä vaan ihmisen kohtaamisesta koskettamalla.

Kun kysyn kosketuksesta, saan neliosaisen vastauksen:

1. Toimintatapa on niin itsestään selvä osa yhteisöä, etteivät ihmiset ajattele siinä olevan mitään poikkeuksellista.
2. Jokainen uusi asukas saa itse luoda rajansa ja niitä kunnioitetaan: ketään ei kosketeta väkisin.
3. Aika lailla kaikilla asukkailla – no, kenellä ei olisi – on hyvää tarkoittavien ja mitään vaatimattomien kohtaamisten vaje ja valitettavasti usealla myös kielteisiä kokemuksia kosketuksesta esimerkiksi väkivallan takia.
4. Ihminen on kehollinen, kosketus on meille tärkeää, ja jos mahdollista, jokaisella pitäisi olla oikeus vapaaehtoiseen ja välittävään kosketukseen.

Olen tullut vierailulle Suur-Helsingin Valkonauha ry:n Järvenpään Haarajoella sijaitsevaan toimipisteeseen, jossa sijaitsevat naisille tarkoitetut Matilda-yhteisö ja Minnan talo. Juonipaljastus: vierailusta tuli hyvä mieli.

Matilda-yhteisö ja Minnan talo muodostavat kokonaisuuden: asukkaat ja henkilökunta toimivat samoissa tiloissa

Asukkaita jututtamalla selviää nopeasti yhteisön vahvuudet: saa olla yksin mutta ei tarvitse olla yksin. Jokaisella on oma huone omine tavaroineen, oma kotipesä – ”pesä”-sanan käyttö kuulosti lämpöiseltä – joten aina halutessaan saa olla yksin. Mutta yhteisön vahvuus on, ettei tarvitse olla yksin, koska monessa elämäntilanteessa tai hetkessä yksinäisyys ei ole toivottu valinta vaan ahdistava pakko. Yhteinen keittiö ja olohuone, yhteiset ryhmät ja yhdessä jaettu arki tarjoavat yhteydestä toisiin ja kuulumisesta johonkin.

Yhteinen arki opettaa toisten kanssa toimimista luonnollisella tavalla. Keittiön jakaminen on tunnetaitojen opettelemista ja vuorovaikutuksen opettelemista. Yhteinen keittiö tarjoaa matkan jääkaapin lisäksi myös omaan itseen, omiin tunteisiin ja vahvuuksiin.

Vierailija näkee nopeasti, että tässä yhteisössä hierarkiat ovat matalia ja roolit eläviä. Työntekijät ja asukkaat elävät yhteistä arkea, tsemppaavat toisiaan ja oppivat toisiltaan. Roolit voivat toteutua myös niin, että asukas muistuttaa ohjaajaa päivän ohjelmasta. Miksi sen aina pitäisi olla työntekijä, joka pitää kiinni aikatauluista?

Käymme keskustelun avoimessa tilassa, jonne välillä tupsahtelee asukkaita asioineen. Yhteisiä asioita ei tarvitse puhua suljettujen ovien takana vain työntekijöiden kesken, tällainen puhe yhteisön arjesta on avointa ja kaikille sallittua. Ihmissuhteet vaikuttavat lämpimiltä ja välittömiltä, mutta myös kielteisiä asioita saa ilmaista ja pahaa oloa purkaa.

En tiedä, mistä aikanaan on lähdetty, mutta yhteisö on kehittynyt paikaksi, jossa on tilaa olla oma itse, mahdollisuus tulla kohdatuksi kokonaisena ihmisenä, lupa puhua vaikeistakin asioita ja nähtävissä luottamus siihen, että ihmiselle tahdotaan hyvää.

Matilda-yhteisö ja Minnan talo ovat päihteettömän asumisen koteja

Tavoitteena on kuntoutuminen, jossain vaiheessa siirtyminen itsenäiseen asumiseen muualle. Kuntoutuminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita: Yksi kertoo, miten on oppinut nousemaan kaksikymmentä kaksi porrasta (eli talon yläkertaan) kahden asemesta; kun hän tuli taloon, kaksi porrasta oli maksimi. Toinen kertoo, miten on oppinut rahan käyttöä, kaupassa käymistä, ruuanlaittoa eli elämään itsenäistä ja itsestään vastuuta kantavaa arkea.

Arjen taidot ovat keskiössä, kun tavoitteena on siirtyminen itsenäiseen asumiseen. Tässä auttaa yhteisön kaksiportaisuus: Matilda-yhteisössä asukkaat saavat ruuan, Minnan talossa he valmistavat ruokansa itse. Eli talon sisällä on jo mahdollisuus siirtyä kohti itsenäisempää asumista ja arkea.

Kuntoutuminen liittyy tunteisiin, ihmissuhteisiin, itsetuntoon ja luottamukseen

Huomaan puheen tunteista ja tunnetaidoista toistuvan keskustelumme aikana. Kuntoutuminen ei ole, ainakaan pelkästään, jokin pysyvä muutos esimerkiksi päihteiden käytössä.

Kuntoutuminen liittyy

• tunne-elämän haavojen korjaantumiseen, siihen, ettei vaikeita tunteita paeta esimerkiksi päihteisiin tai eristäytymiseen
• uskallukseen tuntea ja olla oma itsensä, kykyyn kohdata itsensä ja toiset.
• siihen, että luottamus vahvistuu: luottamus itseen, toisiin ja yhteiskuntaan – monellahan on hyvin kielteisiä kokemuksia viranomaisista, jotka edustavat yhteiskuntaa.

Kuntoutuminen on oman toimijuuden, yhteisöön kuulumisen ja yhteiskuntaan liittymisen matka, johon tunteet, niiden kohtaaminen ja käsittely, tunnetaidot, liittyvät keskeisesti.

Tunteiden tunnistamisen ja tunteiden kanssa elämisen opetteluun yhteisö on oiva paikka. Tunnetyötä on mielekästä tehdä yhteisössä, jossa saa palautetta omista tunteistaan ja ajatuksistaan, jossa oppii näkemään omien tekemisten ja sanomisten vaikutukset toisiin ja toisten tekemisten ja sanomisten vaikutuksen itseen, jossa tunnetaitojen opettelu tapahtuu arjessa, jokapäiväistä elämää jakamalla.

Häpeä murenee, kun ihminen tulee kohdatuksi inhimillisesti

Tunteista ei voi puhua puhumatta häpeästä, joka on yleisinhimillinen tunne ja korostuneen yleinen tunne päihteitä käyttävien keskuudessa. Häpeä estää toipumista, koska se estää vaikeiden asioiden myöntämistä ja kohtaamista, niistä puhumista ja niitä kohti menemistä – ja myös palveluihin hakeutumista. Häpeä lamauttaa ja häpeällä ihmisiä myös hallitaan.

Minua muistutetaan: naisilla, erityisesti päihteitä käyttävillä naisilla, jotka ehkä ovat myös äitejä, on erityinen häpeänsä, koska naisiin yleisesti ja äiteihin erityisesti kohdistuu merkittäviä rooliodotuksia, joihin päihteiden ongelmakäyttö sopii huonosti.

Häpeä murenee, kun ihminen tulee kohdatuksi inhimillisesti, kun häntä ei nöyryytetä eikä lyödä alas. Häpeä murenee, kun vertaisyhteisössä tajuaa, että muut ihmiset ovat samanlaisia, että omat virheet ja epäonnistumiset eivät ole ainutlaatuisia.

Matilda-yhteisössä ja Minnan talossa on erilaisia mutta samalla vertaisia ihmisiä

Monella on taustalla haitallista päihteiden käyttöä, traumaattisia kokemuksia, asunnottomuutta tai mielenterveyden ongelmia. Elämät voivat olla erityisen solmussa: aluksi pitää selvittää, onko Kela-korttia, miten pankkiasiat hoituvat, ovatko tukiasiat kunnossa.

Ihmiset ovat erilaisia mutta samalla vertaisia. Heitä ei yhdistä mikään diagnoosi, kyse ei ole esimerkiksi päihteiden käyttäjien vertaisryhmästä. Heidän ja heidän ohjaajiensa vertaisuus perustuu ihmisyyteen enemmän kuin mihinkään ongelmaan. Ihmisvertaisuus on oiva lähtökohta yhteiseen kasvuun. Fokus ei nimittäin ole yhdistävässä ongelmassa, jollaista ei ole, vaan ihmisyydessä, voimavaroissa ja mahdollisuuksissa.

Eräs asukas kertoo, miten hän oli aamun ryhmässä poiminut korttiharjoituksessa omat voimavaransa: kiitollisuuden ja sisun. Itsetuntoisessa äänessä on myös ylpeyttä: minä olen sisukas ja kiitollinen ja se on hienoa.

Yleisesti puheessa toistuu osaaminen: mitä kaikkia ihmiset osaavat, mitä uskomattomia voimavaroja ja taitoja heillä on – enkä nyt tarkoita siitä hierontaosaamisesta, josta itse pääsin osalliseksi. Yhteisö rakentuu voimavarojen, hyvän näkemisen varaan. Se on hieno lähtökohta, ja alan ymmärtää, miksi täällä on niin hyvä olla.

Ihmisyyden lisäksi asukkaita yhdistää naiseus

Kun kysyn, mitä merkitystä naiserityisyydellä on, vastaus tulee yhdeltä asukkaalta kuin tykin suusta: miehet eivät ahdistele, ei tarvitse pelätä hyväksikäyttöä. Niinpä, maailma ei ole valmis eivätkä sukupuolet tasa-arvoisia.

Päihdepiireissä naisen asema tuskin on parempi kuin yhteiskunnassa yleisesti. Naisyhteisön vahvuus liittyy turvallisuuteen, joka on sekä fyysistä että psyykkistä turvallisuutta. Ei tarvitse pelätä ahdistelua, hyväksikäyttöä eikä väkivaltaa. Mutta ei tarvitse myöskään miellyttää ketään, meikata ketään varten eikä esittää ketään varten.

Kuulen, miten tärkeää on, että kun haluaa siirtyä siitä yksityisestä, omasta huoneesta ja pesästä, yhteisiin tiloihin, vaikkapa keittiöön, on niin vapauttavaa, kun sen saa tehdä meikkaamatta ja yöpuvussa. Siitä syntyy koti. Siitä syntyy turva.

Naiset peittävät naiseuttaan päihdemaailmassa, piilottelevat kauneuttaan. Lempeyden ja hellyyden osoitukset ovat uhkaavia, niihin liittyy vaatimuksia ja valtaa. Naisyhteisössä saa turvallisesti olla nainen, kaunis ja naisellinen. Yhteisössä voidaan myös opetella lempeää ja hyvää tarkoittavaa puhetta, sitä, että ihmistä voi kehua kauniiksi ilman, että siihen sisältyy mitään vaatimusta tai uhkaa. Tämän lempeän ja hyvää tahtovan vuorovaikutuksen opettelu on osa kuntoutumista.

Koskettamista voi opetella

Vähitellen alan ymmärtää, miksi tässä talossa on niin paljon koskettamista, turvallisen, lempeän ja ehtoja asettamattoman koskettamisen opettelemista. Se on tärkeä osa matkalla itsen hyväksymistä, omien tunteiden ja rajojen tuntemista, toisiin luottamista, hyvän näkemistä ja myönteistä ja toiveikasta suhtautumista tulevaan.

Lopetan vierailukertomukseni kuvaukseen, jossa kiteytyy kaikki oleellinen: Uusi asukas pelkäsi eikä halunnut tulla yhteiseen ryhmään. Ohjaaja tarjosi turvan, otti hänet käsikynkkään ja talutti ryhmään. Samaa aiemmin kokeneista koostunut ryhmä ymmärsi ja otti hänet hyväksyvästi vastaan.

Turva, kosketus, vertaisuus, ymmärrys, hyväksyntä. Yksinkertaista, mutta totta.