Katse Eurooppaan: mitä Suomen on syytä oppia muiden maiden rahapelijärjestelmistä

Näin sanoo yli kymmenen vuotta rahapelaamista tutkinut dosentti Janne Nikkinen. Istumme Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan jykevien kiviseinien suojassa Unioninkadulla ja käymme keskustelua monimutkaisista asioista. Veikkauksen vuosikymmeniä itsestään selvältä tuntunut rahapelimonopoli on mitä suurimmalla todennäköisyydellä päättymässä kuluvan hallituskauden aikana.

Aivan kuten Veikkaus itsekin on jo vuodesta 2022 asti toivonut, Suomessa siirryttäneen lähitulevaisuudessa osittaiseen lisenssijärjestelmään; osittainen tarkoittaa sitä, että jatkossakin osa peleistä säilyy monopolin piirissä, lisenssijärjestelmään siirtyisivät netissä tapahtuvat kasino- ja vedonlyöntipelit.

Se toimii pelkistetysti siten, että mikä tahansa lisenssiehdot täyttävä rahapeliyhtiö voi ostaa viranomaisilta lisenssin ja tarjota sen jälkeen näitä pelejään suomalaisille. Se, millainen järjestelmästä lopulta tulee, mitkä yhtiöt sen sisällä pelejään tarjoavat, miten paljon ja millä tavoin ne saavat pelejään markkinoida ja miten käy vaikkapa toisen kansallisen instituution, Veikkausliigan, on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertaista.

Maailmalla lisenssijärjestelmiä on rakennettu hyvin monenlaisten eri periaatteiden varaan. Ei siis ole kyse mistään tietystä valmiista systeemistä, jonka voi vaan asentaa monopolin tilalle. Aivan kuten Nikkisen Tuntemattomaan sotilaaseen liittyvä esimerkkikin kuvaa, Suomessa rahapelaamisen tavat ja käytännöt ovat juurtuneet syvälle kulttuuriin ja pelaamista on voimakkaasti normalisoitu.

Kulttuurisesti hyväksytyn pinnan alla on kuitenkin syntynyt ja syntyy yhä surullisia tarinoita, kun ihmisille muodostuu suuria velkaongelmia ja niitä menee paljon ulosottoon.

”Siksi kokonaiskulutusta pitäisi vähentää rajusti. Sen sijaan Veikkaukselle annettiin Tuntematonta tehdessä tehtäväksi hankkia leffan 3 000 avustajaa. 3000 ihmisen piti siis ottaa Veikkaus-kortti, ellei heillä entuudestaan jo ollut sellaista, jotta he pääsivät avustajiksi Tuntemattomaan, ja näin heistä tuli Veikkauksen asiakkaita, joille Veikkaus voi markkinoida pelaamista. Tämähän on haittojen ehkäisyn näkökulmasta järjetön systeemi.”

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan 550–600 miljoonaa euroa pelattua rahaa suuntautuu vuosittain Suomesta ulos, siis muualle kuin monopolin kassaan. Tästä noin 75 miljoonaa menee PAFille Ahvenanmaalle. Suuret kansainväliset rahapeliyhtiöt kuten Kindred ja Betsson, jotka järjestelmämuutosta ennakoiden perustivat 2022 Suomeen oman etujärjestönsä Suomen Rahapeliala ry:n, nettoavat kokonaissummasta noin 330 miljoonaa.

Nikkisen mukaan ei ole yksinkertainen kysymys, mitä suomalainen yhteiskunta näiden tuottojen myötä menettää.

”Asiaa voi lähestyä sitä kautta, miten osa tästä rahasta voitaisiin saada takaisin. Monet poliitikot sanovat, että asia on yksinkertainen: laitetaan pystyyn lisenssijärjestelmä, verotetaan yhtiöiden tuottoja 100 miljoonan euron edestä, ja lasketaan tämä sitten puhtaaksi tuotoksi valtiolle.”

Tätä pelkistettyä mallia kuitenkin sotkee se tosiasia, että Suomessa rahapelejä eniten pelaavat hyvin vähän tienaavat ihmiset. Jos ihmisen kuukausitulot ovat 1 500 euroa, ne ovat vain harvoin peräisin palkkatyöstä.

Poliitikkojen toivoma 100 miljoonaa ei näin olisi valtiolle puhdasta tuottoa, vaan rahaa, joka on kiertänyt yhteiskunnan rattaissa pitkään ja jota on jo vähintään kertaalleen verotettu. Puhtaan tuoton asemesta on siis puhuttava runsaan pelaamisen sosiaalisista tai terveydellisistä kustannuksista yhteiskunnalle. Miten vaikeaa niiden laskeminen on?

”Joidenkin tutkijoiden mukaan se on lähes mahdotonta, kun siihen ei ole kunnon laskukaavaa. Mutta mehän voimme kehittää sellaisen, tai me voimme tehdä arvauksia ja simulaatioita”, Nikkinen sanoo.

Väite on erikoinen myös siksi, että Norjassa ja Ruotsissa kokonaiskulujen laskemista on ainakin yritetty. Ruotsissa siirryttiin lisenssijärjestelmään 2018, ja siellä laskettiin, että ennen siirtymää pelaamisen yhteiskunnalle aiheuttamat kulut olivat 1,42 miljardia euroa. Tähän laskettiin mukaan muun muassa riippuvuuden hoito ja menetetty tuottavuus.

”Samaan aikaan Ruotsin silloinen monopoli (Svenska Spel ja ATG) lainausmerkeissä ’tuotti’ yhteiskunnalle 700 miljoonaa euroa eli puolet haittojen kuluista. Vastaava tilanne oli Norjassa. Kokonaisuus näyttäytyy vähän kuin nollasummapelinä – on harhaanjohtavaa puhua peliyhtiöiden tuotoista, kun todellisuudessa kyse on pelaajien tappioista.”

Tästä juontuukin yksi Nikkisen keskeisistä ohjeista lisenssijärjestelmän laatijoille: uhkapeliyhtiöiden tuotto on tavattoman huono mittari, kun mietitään, millainen on hyvä rahapelijärjestelmä. Nikkisen mukaan peliyhtiöiden edun ei ylipäänsä tule olla järjestelmän ytimessä, vaan sen, miten hyvin järjestelmä mahdollistaa pelaamisen sääntelyn.

Monopolin purkamisen keskeiseksi motiiviksi on nostettu se, miten huonosti monopoli nykyisessä verkkopelaamisen todellisuudessa toimii. Alussa mainitut sadat miljoonat eurot ovat kaikki vuotoa monopolin ohi verkkoon, jossa ei kohdisteta minkäänlaista sääntelyä suomalaisiin pelaajiin. Lisenssijärjestelmän keskeiseksi sääntelyn työkaluksi mainitaan usein kanavointi eli toimet, joilla pelaamisen rahavirtoja pyritään ohjaamaan globaalista verkosta takaisin kotimaahan.

Esimerkiksi Ruotsissa on otettu käyttöön erityinen ohjelmistolisenssi, jossa pelaamiseen käytetyn tietokoneohjelman tarjoajien täytyy sitoutua yhteistyöhön vain Ruotsissa laillisesti operoivien lisenssitoimijoiden kanssa. Tanskassa suljetaan lisenssittömien rahapeliyhtiöiden verkkosivustoja oikeuden päätöksellä.

Ruotsin nykyjärjestelmässä yksi kanavoinnin keino ovat verkkopelien ohjaus- tai laskeutumissivut, joille pelaaja päätyy yrittäessään siirtyä ei-lisensoidun peliyhtiön sivuille. Sivuilla voi lukea vaikkapa, että ”olet siirtymässä valvotun järjestelmän ulkopuolelle, siitä voi tulla veroseuraamuksia”. Kokonaisuuteen siis kuuluu, että ei-lisensoitujen pelien voitot ovat veronalaisia.

Toisin kuin alkoholisääntelyssä, jossa aina on kyse fyysisestä kontillisesta viinaa tai kaljaa, pelit ovat kuitenkin aineettomia, pelkkiä bittejä verkossa. Bittien sääntely on aina paljon vaikeampaa, ja laskeutumissivunkin varoituksen voi aina kiertää.

Keskustelumme kiertyy siihen, ettei yhteiskunta ole tähänkään asti kaihtanut säätelemästä tuotteita, jotka aiheuttavat riippuvuutta ja uhkaavat ihmisten terveyttä. Alkoholin saatavuutta ja mainontaa säädellään monin tavoin, ja vielä parempi esimerkki on tupakka, jota nyky-yhteiskunnassa suorastaan vieroksutaan. Joissakin maissa on jopa päätetty tupakan ostamisen kieltämisestä pitkällä aikavälillä.

”Tupakankin kohdalla sääntely on alkanut nimenomaan myynnin ja markkinoinnin rajoittamisesta, ja silti ne toimet on hyväksytty varsin yleisesti. Pelaamisenkin kohdalla tullaan lopulta aina siihen, miten sen myyntiä ja markkinointia päätetään rajoittaa, sillä mitkään muut toimet eivät rajoita saatavuutta yhtä tehokkaasti. Kauppakeskuksessa ei saa toitottaa kaiuttimista tupakkamainoksia, mutta ainakin toistaiseksi siellä saa toitottaa Veikkauksen pelimainoksia, vaikka ne saattavat hyvinkin tehokkaasti triggeröidä ihmistä pelaamaan.”

Tupakan ja rahapeliaseman asemaa yhteiskunnassa voi havainnollistaa myös yksinkertaisella Google-testillä. Jos googlettaa ”tupakka”, saa tulokseksi THL:n valistusmateriaalia. Jos taas googlettaa ”rahapelit”, saa uhkapeliyhtiöiden mainoksia ja suoria linkkejä nettikasinoille. Tupakan kohdalla on siis kyetty säätelemään sitä, mitä hakutuloksia verkossa saa. Siksi sen tulisi olla mahdollista myös rahapelien kohdalla.

Monissa maissa pelaamisen markkinointia on kuitenkin onnistuttu rajoittamaan rajustikin erilaisilla kielloilla, varoituksilla ja estojärjestelmillä. Belgiassa rahapelimainokset on tammikuusta 2028 alkaen kielletty urheilujoukkueiden pelipaidoissa tai sponsoreina. Italiassa on kielletty rahapelien mainonta verkossa sekä tv:ssä ja radiossa. Britanniassa televisiomainokset on kielletty urheilutapahtumien, kuten jalkapallo-otteluiden, aikana. Espanjassa rahapelimainoksia saa esittää televisiossa vain aamuyöllä yhden ja viiden välillä.

Miten näin rajut rajoitustoimenpiteet on onnistuttu ajamaan läpi?

”Ei siinä lopulta liene muusta kyse kuin siitä, että siellä on tavallaan hermo mennyt ja on oltu valmiita rajuihin muutoksiin. Noissa maissa on ollut niin paljon pidempään tällainen eräänlainen rosvosektori, ja toimijat ovat saaneet tulla markkinoille hyvin vapaasti.”

Hollannissa kaikki kohdentamaton mainonta mm. televisiossa tai julkisilla paikoilla on kielletty. Myös sponsorointi ollaan kieltämässä vuosina 2025–2028. Siellä rahapeliyhtiön on voitava osoittaa, ettei se ole kolmeen vuoteen markkinoinut pelejä Hollannissa, ennen kuin se voi hakea lisenssiä.

”Se on siis eräänlainen jäähypenkki. Jos jäi kiinni, että on toiminut väärin, joutui kahdeksaksi vuodeksi järjestelmän ulkopuolelle, mikä on nettiyhtiölle valtavan pitkä aika.”

Italiassa taas huomattiin tutkimuksessa, että kolme prosenttia ihmisistä pelaa ongelmallisesti, ja tämän seurauksen pantiin toimeen suuret markkinointikiellot.

Perinteinen taloustieteen teesi on, että monopolin tavoite on rajoittaa kilpailua ja että vapaa kilpailu on aina eduksi sekä yrityksille että kansalaisille. Monille poliitikoille Veikkauksen monopolin purkamisessa onkin itseisarvoisesti kyse vain kilpailua rajoittavan systeemin korvaamisesta sen sallivalla systeemillä. Kansainvälinen rahapeliala on kuitenkin hyvin keskittynyt toimiala, jolla toimii käytännössä vain kourallinen suuria yhtiöitä ja jolle uusien, pienempien yritysten on hyvin vaikea tulla sisään.

Miten vapaata lisenssijärjestelmän sallima kilpailu siis lopulta olisi?

”Tässä on monta eri näkökulmaa. Yksi on urheilun voimakas kytkeytyminen rahapeliyhtiöihin. Suomessa Veikkausliiga on itsestään selvänä pidetty instituutio, Ruotsissa taas Svenska Spel sponsoroi aiemmin jalkapallon pääsarjaa Allsvenskania. Kun siellä siirryttiin lisenssijärjestelmään, Unibet siirtyi Allsvenskanin pääsponsoriksi, ja ainakin hetkellisesti urheilun saama rahamäärä myös kasvoi.”

Sama voisi tapahtua myös Suomessa – isoja yhtiöitä kuunnellaan, vaikka ne haluaisivat asettaa järjestelmälle ehtoja.

”Viranomaiset voivat tietenkin lähtökohtaisesti sanoa, että meillä kyllä aiotaan nyt muuttaa Veikkausliiga pelkäksi Jalkapalloliigaksi, joka ei assosioidu mitenkään rahapeleihin. Siihen rahapeliyhtiöt voivat kuitenkin sanoa, että me emme sitten tule teidän järjestelmäänne mukaan ollenkaan, vaan ihmiset voivat myös jatkossa pelata meidän pelejämme ohi järjestelmän ja sääntelyn.”

Suuret yhtiöt voivat liigasponsoroinnin ohella myös luvata pumpata urheiluharrastusten edistämiseen ja kansan liikuttamiseen satoja miljoonia vuodessa.

Urheilun sponsoroiminen on myös siinä mielessä ristiriitaista, että siinä rahapelejä pelaavat nuoret saattavat ongelmallisella pelaamisellaan rahoittaa toisten nuorten urheiluharrastusta. Mitä jos urheilijoilta itseltään kysyttäisiin, haluavatko he, että heidän urheilemistaan tuetaan rahalla, jonka vuoksi jotkut heidän ikätovereistaan ovat velkaantuneet 200 000 euroa?

Järjestelmän luonteesta riippumatta ihmiset ovat Suomessa hävinneet merkittäviä summia rahapeleihin. Nikkinen muistuttaa, että aina vuoteen 2018 asti esimerkiksi kaupoissa seisseet rahapeliautomaatit olivat Peluurin aineistossa eniten haittaa aiheuttava pelityyppi. Tutkijat kehottivat voimakkain äänenpainoin siirtämään automaatit kaupoista pois, mutta mitään ei tapahtunut. Suurista kauppaketjuista ainoastaan Lidl on poistanut automaatit omatoimisesti myymälöistään huhtikuussa 2021 viitaten rahapelaamisesta aiheutuviin haittoihin.

”Nyt, kun pelaaminen on siirtynyt nettiin ja iso osa rahasta kulkeutuu ulkomaille, on yhtäkkiä suuri hätä, että tämä on saatava aisoihin”, Nikkinen toteaa enemmän kuin aavistuksen kyllästyneenä.

Voidaan palata siihen, että rahapeliyhtiöiden tuotto tai se, mihin maahan se päätyy, on huono kriteeri toimivalle ja sosiaalieettisesti kestävälle rahapelijärjestelmälle.

”Sen ihmisen näkökulmasta, jolla on peliriippuvuus, on toissijaista, mihin se hänen pelaamansa raha päätyy. Se on joka tapauksessa häneltä pois. Siksi ei ole vastuullista vain pyrkiä kanavoimaan pelaamisen tuottoja kotimaiselle tai täällä verotetulle yhtiölle ja ajatella, että se riittää. Mitä se kotimaisuus muuttaa? Onko Koskenkorva parempi viina siksi, että se on kotimaista?”