Kohtaamispaikka Veikkola tuo iloa ja toivoa

Leena tuli 16 vuotta sitten ensimmäisen kerran työkokeiluun leppävirtalaisen toimintayhdistys Leppälintu ry:n ylläpitämään, päihdeongelmaisten kohtaamispaikkaan, Veikkolaan. Elämä heitteli. Hän ei onnistunut pysymään erossa alkoholista. Pahimmat ryyppyputket veivät katkaisuhoitoihin ja psykiatriselle osastolle, mutta hän palasi aina Veikkolaa takaisin.

”Veikkolasta alkoi tulla minulle päivä päivältä parempi paikka. Jos sitä ei olisi ollut, kaljapullo olisi riittänyt kaverikseni”, hän sanoo.

Vaikka Leena on jo eläkkeellä, käy hän Veikkolassa jokaisena arkipäivänä.

”Nyt on hyvä, vaikka en olekaan absolutisti. Jos jäisin yksin kotiin, tuntisin olevani heikoilla. Perjantait ovat pahimpia, ja siksi on keksittävä muuta tekemistä viikonlopuiksi. Onneksi minulla on helluntaiseurakunnan kuoro, missä soitan kitaraa. Arjet turvaa Veikkola ja sen ihmiset. Tärkeintä on pysyä kaljasta erossa. Olen tajunnut, että tarvitsen siihen muuta kuin yksinäisyyttä.”

”Keskusteluun haastaminen on parasta”

Leenan viimeisestä ryyppyputkesta ja sitä seuranneesta hoitojaksosta on kuusi vuotta. Hän ei edes muista, koska on ollut viimeksi katkolla, ja se tuntuu hyvältä.

Leena auttelee vapaaehtoisena Veikkolan keittiössä ja tarvittaessa myös yhdistyksen kirpputorilla. Hän hoitaa myös kohtaamispaikan kauppa-asioita ja kuljettaa välillä Veikkolan väkeä asioille, on vapaaehtoisena apuna Veikkolan leireillä ja mukana kaikessa, mitä kohtaamispaikassa vain keksitään järjestää.

Leenan mukaan parasta Veikkolassa on, että siellä haastetaan keskustelemaan, siellä voi puhua vapaasti ja purkaa mieltään niin, etteivät kärpäset muutu härkäsiksi.

”Puhuminen helpottaa heti oloa. Työntekijät osaavat antaa hyviä neuvoja vaikka siihen, miten kieltäydyn tuomasta kavereille viinaa tai viemästä heitä viinakauppaan. Sain heiltä myös mahtavaa apua, kun menetin pankkikorttini”, Leena kertoo.

Leena tapaa säännöllisesti päihde- ja mielenterveyshoitajia ja käy AA-kerhossa.

”Totta puhuen Veikkolassa on niin hyvää terapiaa, etten muuta tarvitsisi. Veikkola on minulle ykköspaikka. Täällä on arki ja elämä ja hyvä olla ”.

Käkätyspäiviä keittiössä

Veikkolan väestä on tullut Leenalle hyviä ystäviä. Hän kertoo, että jos joku voi huonosti, muut näkevät sen heti ja osaavat kysyä, mikä on hätänä. Jos jotakuta ei näy pitkään aikaan, muilla on suuri hätä ja huoli.

”Välillä on mukava vain vaikka pelata korttia ja höpötellä muiden kanssa. Meillä on keittiössä ihania käkätyspäiviä. Kahvi ja ruoka ovat kaikkeen muuhun verrattuna vain kylkiäisiä”, hän sanoo.

Leenan alkoholisoituminen ja masennusjaksot alkoivat pikkuhiljaa parikymmentä vuotta sitten.

”Olin yksinäinen salajuoppo. Masennuin sitä enemmän, mitä enemmän join. Kävin todella pohjalla, mutta sain onneksi apua. Mikään ei auta, jos et halua itse parantua. Täällä ei tarvitse salailla, jos on retkahtanut. Voin olla Veikkolassa oma itseni, nauraa ja itkeä, jos siltä tuntuu.”

Veikkola vie välillä niin paljon Leenan aikaa, etteivät ulkopuoliset aina ymmärrä sitä.

”Olen saanut moitteita, että Veikkola käyttää minua hyväksi. Hyvänen aika, kaikkihan on täällä vapaaehtoista ja minä saan tästä eniten”, hän muistuttaa.

Leena on sitä mieltä, ettei olisi selvinnyt ilman Veikkolaa.

”Olisi hirveää, jos tätä ei olisi, onhan tämä ollut elämässäni jo 16 vuotta. Jos Veikkola loppuisi, etsisin varmaan nopeasti tilalle jotain muuta, missä voin olla muille avuksi. En halua enää jäädä yksin kotiin juomaan”.

Toivoa työhön paluuseen

”Tuntuu, että kuulun taas johonkin. Veikkola on minulle tärkeä yhteisö. Täällä tulee naurettua joka päivä”, kertoo kaksi vuotta sitten kuntouttavan työtoiminnan Veikkolassa aloittanut Heidi, 42.

Heidi käy kohtaamispaikassa kolme kertaa viikossa ja pistäytyy toisinaan muinakin päivinä siellä syömässä. Hän auttaa Leenan tapaan keittiössä, siivoaa ja pesee Veikkolan väen pyykkejä.

Heidin tavoitteen on palata työelämään. Veikkolan tuki antaa siihen toivoa.

Sairaus johti sairaanhoitajan ja sosionomin aikoinaan kipulääkekoukkuun. Hän varasti lääkkeitä työpaikaltaan ja menetti työnsä. Kuntoutus paransi hänet lääkeriippuvuudesta, mutta alkoholi tuli lääkkeiden tilalle. Yksinäiset juomaputket saattoivat kestää viikkoja. Ihmissuhteet kärsivät ja itsetuhoisat ajatukset valtasivat Heidin mielen.

”Elämässäni olisi iso aukko ilman Veikkolaa. Olen ollut muuallakin kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta tämä on ehdottomasti paikoista paras. Saan olla täällä muiden ihmisten kanssa. Vertaistuki on tärkeää. Olen saanut paljon tukea, kun elämä meinaa lipsua väärälle puolelle alkoholin kanssa. Veikkola tuo iloa elämääni”, hän kertoo.

Heidi addiktoituu helposti niin pahaan kuin hyväänkin. Hän on löytänyt Veikkolan aikana liikunnan ilon ja käy useita kertoja viikossa uimassa sekä kuntosalilla.

”Kuntoilu ja liikunta tukevat mielenterveyttäni. Kiitos Leppävirran kunnalle meille ilmaisista kuntosali-, uima- ja hiihtoputkilipuista”, hän sanoo.

Heidi osallistuu myös Veikkolan retkiin, leireihin ja erilaisiin ryhmiin.

”Naisten ryhmä oli tosi hyvä. Naisten on helpompi puhua keskenään vaikeista asioista”, hän tietää.

Esa tuo Veikkolaan muitakin ”äijiä”

Esa Rauhala, 62, on ollut Veikkolan toiminnassa siitä asti, kun se alkoi 1997. Hän odottaa usein jo oven takana, kun ovet aukeavat aamuseitsemältä.

”Oli aikoinaan pakko tulla, kun ei ollut rahaa ruokaan. Olen hommannut tänne vuosien aikana lisää asiakkaita. Sanon aina äijille, että tänne kannattaa tulla. Kun tulee kerran, siitä tulee rutiini”, Esa uskoo.

Työpaineisiin otettu viina vei nuorta Esaa. Siitä seurasivat masennus ja mielenterveysongelmat. Hän on ollut eläkkeellä 15 vuotta.

”Vitsit olisivat vähissä ilman Veikkolaa. En viitsi edes ajatella, mitä tekisin ilman tätä. Varmaan ryyppäisin ja tulisi itsetuhoisia ajatuksia. Tämä on tärkeä ja elämän keskiössä oleva paikka yksinäiselle poikamiehelle. Pysyn Veikkolan takia hengissä.”

Veikkolan avoin ja keskusteleva ilmapiiri miellyttää Esaa. Hän kiittelee erityisesti toiminnanjohtajaa.

”Hän ei koskaan pahastu, kun lähetän vaikka keskellä yötä tekstiviestejä kirjoista löytämistäni oivalluksista.”

Esan mielestä on tärkeää, että Veikkolassa ollaan selvinpäin.

”Täällä on rauhallista, kun ei ole humalaisia räyhäämässä”.

Retket ja leirit ovat Esan elämän kohokohtia. Keskiviikkosauna kuuluu hänen rutiineihinsa.

”Turha luulla, että puhumme lauteilla miesten kanssa naisista. Me puhumme enimmäkseen kalastuksesta”, hän paljastaa.