Kokemuksia eriarvoisuudesta: ”Jos sulla on pinkka kunnossa, sä vaan saat helpommin kaikkia asioita”

Kohtaamispaikkojen kävijöistä suurimmalla osalla on henkilökohtaisia kokemuksia köyhyydestä ja yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, mutta käydyissä keskusteluissa tuotiin esiin muitakin näkökulmia.

Mitä on eriarvoisuus?

Kun kohtaamispaikkojen kävijät keskustelivat eriarvoisuudesta, monessa puheenvuorossa määriteltiin, mitä eriarvoisuus on tai mitä sen ajatellaan olevan. Esille nousi oletettu yhteiskunnallinen jako: moni kokee, että yhteiskunnallinen asema ja siihen liittyvä varallisuus tai koulutus tuottaa eriarvoisuutta.

”Karkea luokittelu on tietysti hyvätuloiset ja huonotuloiset”, yksi keskustelijoista tiivistää. Toisen mielestä jaottelun tausta voi palautua lapsuuteen saakka: ”Minne syntyy, köyhempään tai rikkaampaan.”

Eriarvoisuus ei ole asia itsessään, vaan eriarvoisuutta syntyy ihmisten tavasta määritellä itseään ja toisiaan: ”Voisiko se olla sitä, että pitää itseään parempana kuin muita tai päinvastoin?”

Ihmisten jaottelu tai eri tavoin arvottaminen tuntuu väärältä:

”Kaikki on yhtä arvokkaita, kaikkihan me ollaan ihmisiä, samanarvoisia”, eräs keskustelija toteaa.

”Mun henkilökohtainen linjaus on se, että minä en laita ihmisiä arvojärjestykseen, me ollaan kaikki samanarvoisia”, toinen painottaa.

Toistuvasti kävi ilmi, että kohtaamispaikkojen kävijöillä ei ole tarvetta tai halua luokitella ihmisiä – sen enempää itseään kuin toisiakaan varallisuuden tai yhteiskunnallisen aseman mukaan.

”Me ei olla sellaisia ihmisiä, jotka asettaa ihmiset arvojärjestykseen sen mukaan, paljonko niillä on omaisuutta tai rahaa.”

Eriarvoisuus ja köyhyys: ”Oravannahoilla ei pärjää”

Köyhyys liittyy tiiviisti eriarvoisuuteen. Kohtaamispaikkojen kävijät määrittelevät kokemansa taloudellisen köyhyyden monille itsestään selvien asioiden puuttumisena ja vaikeutena selvitä arkisista menoista.

”Minä käsitän sen sillä lailla, että ei ole edes perusruokaa, mitä pystyt syömään. Joudut venyttämään ja venyttämään, etkä välttämättä saa edes vaatteita, tällaisia perusasioita, mitä ihmiset pitää itsestään selvänä. Jos tulee joku äkillinen yllättävä pakollinen meno, niin sulla ei olekaan sitten rahaa siihen ollenkaan”, eräs keskustelija kuvailee.

Työssäkäyvän keskiluokan mukaan hinnoiteltu yhteiskunta on karu paikka työelämän ulkopuolelle jääneelle: ”Työttömäthän on altavastaajia, kun niiden pitää elää samalla tavalla kuin muidenkin ja maksaa laskut, vuokrat, sähköt, syödä ja terveysmenot, niin totta kai niillä on huomattavasti tiukempaa kuin työssäkäyvillä.”

Köyhyys pakottaa tiukkaan talouskuriin

”Köyhyys on lähinnä sitä, että ei riitä tulot ja joudut aina tarkkaan miettimään, että riittääkö ne sille kuukaudelle – se on tarkkaan mietittävä se päiväbudjetti, että mitä on varaa päivässä tuhlata siihen ruokaan”, yksi keskustelijoista kuvaa arkeaan.

”Välillä on tiukkaa, tosi rankkaa. Sen takia mä juoksen tuolla leipäkeskusjonossa”, eräs keskustelija mainitsee. Moni joutuukin tinkimään ruuan laadusta, vaikka ei varsinaisesti näkisikään nälkää. ”Eikä voi oikein laadukasta ruokaa laittaa.”

”Jos suunnittelee jonnekin menoa, se pitää olla monien kuukausien projekti, että siihen laittaa aina jonkun 10 euroa säästöön. Ja sitten jos jonnekin lähtee ihmisten ilmoille, niin se kuukausi on sellainen kipukuukausi. Mutta jos aikoo saada ne rahat, jotka meinaa reissussa tuhlata, sitten eletään melkein pelkästään vedellä ja lääkkeillä”, toinen avaa elämää, jossa kaikki arkisesta tiukkuudesta irrottautuminen vaatii uhrauksia.

Rahan merkitystä elämässä ei pääse pakoon

Köyhyys ei vaikuta ainoastaan aikuisten elämään. Myös lapset joutuvat sopeutumaan perheen köyhyyteen: ”Lapsille ei voi hommata mitään, mitä ne tarvitsisi melkein välttämättä”, eräs keskustelija huomauttaa.

”Raha on välttämätön paha. Yhteiskunta on sellainen, että oravannahoilla ei enää pärjää.”

Moni myöntää, että elämä on helpompaa, kun on rahaa, mutta rahakaan tarjoa sitä, mikä on tärkeintä: ”Jos sulla on pinkka kunnossa, sä vaan saat helpommin kaikkia asioita. Saat kaikkea muuta paitsi rakkautta.”

Mahdollisuuksien eriarvoisuus: ”Apua saa helpommin ne, joilla ei ole mitään leimoja tai stigmoja”

Eriarvoisuus ei ole ainoastaan taloudellista köyhyyttä. Ihmiset ovat eriarvoisia myös siinä, millaisia mahdollisuuksia heillä on elämässään ja miten he pystyvät osallistumaan yhteiskunnan eri toimintoihin.

Osa arkisen elämän mahdollisuuksista on suoraan sidoksissa köyhyyteen

Harrastukset tukevat mielen hyvinvointia, mutta vähävaraiselle harrastaminen on monin tavoin hankalaa, vaikka löytyisikin mahdollisuuksia taloudellisesti tuettuihin harrastuksiin.

”Tulee osittain tyhjä olo, jos ei ole mitään harrastuksia. Se on paha. Olisi apua, jos olisi jotain harrastuksia”, yksi keskustelijoista toteaa.

”Niinku urheilua vaikka, kaikki maksaa kuitenkin. Jos vähän sporttailee tuolla jossain salilla, niin siellä pitää syödäkin. Siinä voisi kyllä kehittää jotain muuta sellaista. Niin kun on ollut noita ilmaisia, esimerkiksi toi urheilukuponki tai liikuntakortti. Ei mitään sellaista, että teet jotain anomuksia kymmeniä ja sitten maksat itse 20 prosenttia ja sen jälkeen saat kuukauden päästä postissa jonkun”, kuvaa toinen.

Omien harrastusmahdollisuuksien lisäksi myös lasten harrastaminen kärsii pienituloisissa kodeissa.

”Eriarvoisuus näkyy esimerkiksi siinä, kun pienituloisten lapset haluaisi harrastaa jotain, niin kaikki maksaa tänä päivänä. Monessa perheessä tyssää asiat siihen, kun ei ole varallisuutta laittaa lasten harrastuksiin”, yksi keskustelijoista huomauttaa.

”Jos kaverit harrastaa jotain, ja sun vanhemmilla ei ole varaa hankkia sulle mitään. Esimerkiksi jääkiekko, joka on hirveän kallis harrastus, kuukausimaksut ja varusteet. Lapsilla olisi hirveä into mennä, mutta vanhempien talous estää – löydätkö tänä päivänä halpaa harrastusta? Ei taida löytyä.”

Vaikka maksuttomia harrastuksia olisi tarjolla, aina harrastamattomuudessa ei ole kyse vain rahasta.

”Aika paljon on kaikkea ilmaista ja liikuntaakin tuetaan aika paljon, mutta jos on köyhä ja masentunut, ei huvita lähteä mihinkään. Ei sitä oikein jaksa innostua. Menee mielenkiinto”, eräs keskustelija kertoo. Mielialan laskeminen voi syventää jo ennestään eriarvoisessa asemassa olevan ihmisen ulkopuolisuuden kokemusta.

Eriarvoisuutta on sekin, että ihmisen elämänpiiri kapeutuu

Köyhyys estää tekemästä itselle mielekkäitä asioita. Varattomuus vaikuttaa myös elämänrytmiin, keskustelijat kommentoivat:

”Jos haluaisi mennä kahville tai käydä syömässä, joutuu aina pitkän aikaa odottaa, että tilille tulee rahaa, että voisi tehdä jotain tuommoista.”

Vaikutukset ovat laajat, kun ihmisellä ei ole mahdollisuutta normaaliin toimijuuteen omassa yhteisössään.

”Aika helposti ihmiset jää yksin, jos niillä ei ole mitään tukiverkostoa. Että ne menisi mihinkään ilmaiselle aamupalalle, jos kukaan ei ohjaa niitä mihinkään. Sitten ihminen kyllä jää aika yksin, ja sitten kun jää yksin, niin siitä tulee mielenterveysongelmia ja ahdistusta.”

Yksinäisyys lisää mielenterveyden ongelmia ja ahdistusta. Eriarvoisuutta esiintyy myös palveluissa. Jo pelkkä ero julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä on eriarvoinen, kuten eräs keskustelijoista huomauttaa: ”Esimerkiksi lääkärikäynti. Jos on työssäkäyvä, voi käydä yksityispuolella.”

Mahdollisuuksien eriarvoisuus näkyy myös peruspalveluissa

Keskustelijat kertovat kohdanneensa terveydenhuollon palveluissa monin tavoin eriarvoistavaa kohtelua: ”Joo, ne suhtautuu just silleen, etteivät ota vakavasti.”

”Pitääkö lääkärit itseään parempina ihmisinä kuin vaikka narkkarit? Ikäsyrjintä on törkeätä terveydenhuollossa”, eräs keskustelijoista kertoo huomanneensa.

”Apua saa helpommin ne, joilla ei ole mitään leimoja tai stigmoja. Hyvin yksinäisiä ja vanhempia ihmisiä kohdellaan niin, että he saavat odottaa [terveydenhuollossa] tuntikaupalla, ennen kuin pääsevät hoitoon”, eräs keskustelijoista sanoo. ”Terveydenhuolto on erittäin tärkeä asia. Köyhät ei käy missään ja saavat odottaa vuoden puolitoista, että pääsee johonkin hoitoon. Näille asioille ei tehdä mitään, ne ovat olleet vuosikymmeniä samaa potaskaa.”

Kokemukset eriarvoisesta kohtelusta ovat rajuja, ja ennakkoluuloinen suhtautuminen satuttaa.

”Jos on päihdeongelma, tai tulee päihtyneenä, terveydenhuoltopuolella ei saa samaa kohtelua missään tapauksessa. Sitä on ihan turha kaunistella, kyllä se on aika raju se vastaanotto, mulla on siitä henkilökohtaista kokemusta – et sä ole ihminen etkä mitään”, yksi keskustelijoista kuvailee. Lisäksi moni kokee, ettei kerran saadusta leimasta pääse eroon, vaan tulee aina kohdelluksi päihdeongelmaisena tai mielenterveyspotilaana, vaikka elämäntilanne olisi muuttunut. Aina tulee nähdyksi leimaavan lasin läpi.

”Jos on papereissa päihdeongelmamerkintä, niin sehän ei poistu sieltä koskaan, ei koskaan. Mä menin polvileikkaukseen, niin lääkäri sanoo minulle, että kuule äijä, sie olet alkoholisti, ja mie sanoin, että minä oon 12 vuotta ollut ilman viinaa. Sitten se alkoi tiukkaa, että poltatko tupakkaa. Minä sanoin, että no en polta. Sitten se lääkäri sanoi, että jos et olisi lopettanut, niin et nyt istuisi siinä, niin minä sanoin, että sen minä tiedän kyllä paremmin kuin sinä”, eräs keskustelijoista kertoo.

”Samahan se on, jos sut on kerran katsottu, että sä oot mieleltä sairas. Jos sä menet terveyskeskukseen hakemaan apua johonkin fyysiseen vaivaan, niin sitten lääkäri näpyttelee, että ai niin sullahan on toi mielenterveysongelma, sä kuvittelet vaan, painu vittuun siitä viemästä ihmisten aikaa. Se on sama, onko sulla mielenterveysongelma vai alkoholiongelma vai huumeongelma”, toinen kuvailee kokemustaan.

Digitalisoituvassa yhteiskunnassa mahdollisuuksien eriarvoisuus tuntuu vain kasvavan

Arkisten asioiden hoitaminen on siirtynyt nopeasti verkkoon, ja asioiden hoitamiseksi pitäisi olla tietokone ja nettiyhteys tai edes mahdollisuus ja perustaidot käyttää niitä jossakin.

”Noissa tietokoneasioissa, siinä se eriarvoisuus korostuu totaalisesti ihan käytäntöä myöten”, eräs keskustelijoista toteaa.

”Se on kyllä hankalaa, kun kaikki menee nettiin, jos ei ihmisellä ole nettiä tai ei osaa käyttää”, toinen kommentoi.

”Sitten kun on niin ääliö noissa tietokoneasioissa, niin siinä se eriarvoisuus korostuu totaalisesti”, yksi tiivistää monen kokemuksen.

Aikuisen rajallisten tai huonompien mahdollisuuksien taustalla on nuorena tehdyt kouluttautumisvalinnat. Mahdollisuuksia ovat rajanneet jo kotitausta, perheen varallisuus ja vanhempien tekemät valinnat, joiden seurauksiin on vaikea vaikuttaa omilla valinnoillaan aikuisena.

”Koulutuksen puute ainakin omassa elämässä – olis saanut enemmän käydä kuin kansakoulun. Nyt sen huomaa, että joutuu kantapään kautta hankkimaan sivistyksen. Mutta iskä sanoi, että ei työmies koulua tarvitse. Siinä on aika iso virhe tapahtunut, mulla olisi ollut intoa mennä oppikouluun, mutta siihen aikaan kaikki maksoi”, yksi keskustelijoista muistelee.

”Jos koulumenestys on huono, sähän et tavallaan pääse kouluttautumaan korkeimpiin ammatteihin. Sitten sä opiskelet heikomman ammatin ja sulla on vähemmän mahdollisuuksia etkä pääse sillekään alalle töihin, niin sitten sä putoat sellaseen kuoppaan. Mutta jos sulla on varaa lukee itsesi ylioppilaaksi ja siitä lääkäriksi, niin sulla on taatusti töitä”, erä keskustelija miettii.

Eriarvoisuuden kokemus: ”B-luokan kansalainen”

Eriarvoisuus ei ole vain köyhyyttä ja mahdollisuuksien puutetta. Eriarvoisuutta on ennen kaikkea kokemus eriarvoisuudesta. Keskustelijoiden kokemukset ovat pysähdyttäviä:

”Joskus joutuu miettimään, että olenko mä ihan kaatopaikkajätettä – se on kyllä aika radikaalisti sanottu.”

”Ne vaikuttaa suoraan köyhien työläisten psyykkeeseen kaikki noi saksien kuvat. Ne pistää vielä ihan leikiksi sen koko homman, siinä menee jo ihan äärilaitaan se, miten ne arvostaa ihmisiä.”

”Meidän yhteiskunnassa arvostetaan myös paljon sen mukaan, käykö ihminen työssä vai ei ja minkälaiset vaatteet ihmisellä on.”

Eriarvoisuuden kokemus syntyy empatiakuilun toisella puolella elävien ylenkatseesta.

”Se että katsellaan, että tuolla on tollainen pärstä ja tuolla tuollainen pärstä, ei se tarvitsekaan mitään”, yksi keskustelijoista kuvailee.

”Köyhä tuntee itsensä vähäpätöisemmäksi, että olenko nyt yhteiskunnan peetä ja mihin kohtaan asteikolla kuuluu”, toinen kertoo.

”Kauppaan kun menee, niin vartija lähtee seuraamaan, se nyt ei ole ylentävää ja kivaa”, kolmas huomauttaa.

Eriarvoisuuden kokemus kehittyy vähitellen

Kokemus eriarvoisuudesta vaikuttaa käsitykseen itsestä ja voi olla hyvin tuhoisa.

”Köyhyys vaikuttaa monella eri tavalla, ja se vaikuttaa myös mielentilaan. On myös ryhmä ihmisiä, jotka sairastuu ja stressaantuu paljon helpommin nuoresta lähtien. Siitä tulee sivuvaikutuksia, verenpaineet on koholla, mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia”, eräs keskustelija miettii.

”Ihminen on levoton, jotkut on aggressiivisia ja kiukkuisia”, yksi keskustelijoista kertoo.

”Pahimmassa tapauksessa itsemurha, levottomuutta, päihteitä, rikoksia, siinä on yksi tärkeä pointti, rikokset. Nekin on lisääntyny, se alkaa näpistyksestä”, eräs keskustelija lisää.

”B-luokan kansalainen, päihteet ja huumeet ja masennus. Syrjäytyy, kun ei kuulu porukkaan, syvä masennus, itsemurhia, depressio”, toinen luettelee äärimmäisiä seurauksia eriarvoisuuden kokemuksesta.

Omat kokemukset palveluista ja ennakkoluuloisesta ja asenteellisesta kohtelusta terveydenhuollossa pureutuvat syvälle eriarvoisuuden kokemukseen:

”Jos sä oot esimerkiksi korvaushoidon asiakas tai mielenterveysalan, niin kyllähän se vähän painaa, tulee semmoinen niinku ennakkoluulo. Mitä on itse törmännyt ja kavereilta kuullut, niin kyllähän se aika usein on niin, että toihan on itse aiheuttanut ton”, yksi keskustelijoista kuvailee.

”Jos jotain yrittää, niin tuomitaan heti, että mitäs täällä teet”, toinen sanoo.

Huonommuuden tunne heikentää kykyä puolustaa itseään

Koettu huonommuus näkyy helposti kyvyttömyytenä puolustaa itseään ja oikeuksiaan.

”Että saa sellaista hoitoa, niin tuleeko mentyä toista kertaa? No ei varmasti, ihan jos ajattelee sellaisia ihmisiä, jotka vähän epäröi ja ei oikein osaa pitää puoliaan, on vähän niinku tuuliajolla ja määrättävissä. Jos tulee tyly kohtelu, kyllähän se vaikuttaa niin, että kynnys nousee.”

Eräs keskustelijoista pystyi ajattelemaan, että yhteiskunnallinen status on oma valinta: ”Eiköhän se ole niinku jokaisen omassa päässä, että mihin kategoriaan mahtaa niin kuin kuulua.”

Mutta toisella sietokyky oli jo ylitetty: ”Alkaa vaan potuttaa, kun alkaa miettimään näitä.”

”Nämä on ikuisuuskysymyksiä. Näitä on pohdittu jo vuosia, jo vuosisatoja, turhaa spekulointia. Aina tää sama homma.”

Ratkaisuja eriarvoisuuteen: ”Se kuuluisa yhteiskunnan tehtävä”

Eriarvoisuutta kokevat osaavat arvostaa ja auttaa toisiaan. Sen sijaan toisilta ihmisiltä he toivovat ymmärrystä. Jokaisen ihmisen toivotaan kiinnittävän huomiota omaan toimintaansa ja suhtautumistapoihinsa.

”Raha-asioissakin hyvä toveri antaa viimeisistä penneistään. Mutta tuntuu, että – en tiedä, onko totta – mutta sellainen mielikuva on, että mitä enemmän on rahaa, sitä pihimmäksi tavallaan tulee”, eräs keskustelija pohtii.

Eriarvoisuus ei ole yksilöiden ominaisuus vaan yhteiskunnallinen kysymys, jollaisena se pitää myös ratkaista.

”Eikö se olisi vähän niinku se kuuluisa yhteiskunnan tehtävä poistaa näitä tällaisia asioita? Mutta kun katselee tuolla ylhäällä olevien tyyppien toimintaa, tuntuu, että siellä tehdään sellaisia päätöksiä, jotka osaltaan tulee vaan lisäämään ja lisäämään eriarvoisuutta”, eräs keskustelija miettii.

”Minä oon siitä samaa mieltä, että kyllähän se sieltä ylhäältäpäin valuu se arvostus, että arvostetaanko meillä työttömiä tai eläkeläisiä. Mutta toki se on sitten myös jokaisen yksilön vastuulla”, toinen jatkaa.

Eriarvoisuutta voisi vähentää se, että ihmisten ei yleensäkään oletettaisi täyttävän samoja hyvän kansalaisen kriteerejä: ”Erilaisuus on rikkautta.”