Rahapelipolitiikka on politiikkaa rahasta, peleistä ja rahapeleistä

Koska rahapelit ovat niin poikkeuksellinen tuote- ja palveluryhmä, niihin ei esimerkiksi ole sovellettu EU:n normaaleja vapaan liikkumisen säädöksiä. Suomessa rahapelejä on säädelty monopoliin perustuvalla lainsäädännöllä, mikä on ollut mahdollista juuri siksi, että rahapeleihin liittyvä liiketoiminta on riippuvuusliiketoimintaa, ei tavallista palveluliiketoimintaa.

Suppeasti ymmärrettynä rahapelipolitiikka kattaa vain rahapelitoimintaa koskevan poliittisen päätöksenteon. Tässä tekstissä rahapelipolitiikkaa tarkastelen laajasti määriteltynä, jolloin sen piiriin kuuluvat ”kaikki toimet, joilla pyritään vaikuttamaan rahapelitoimintaan tai rahapeleistä aiheutuviin haittoihin” [1].

Paljon enemmän kuin kysymys monopolista tai lisenssistä

Rahapelipolitiikka ei tarkoita vain rahapelijärjestelmää koskevaa päätöksentekoa. Se, kuka rahapelejä saa järjestää – yksi monopoliyhtiö vai useampi lisenssein toimiva yhtiö –, on toki rahapelipoliittinen päätös, mutta vain yksi päätös monista. Rahapelipolitiikassa pitää ottaa kantaa myös siihen, millaisia pelejä saa tarjota, missä, kenelle ja millaisin ehdoin.

On linjattava, miten ongelmallista pelaamista ehkäistään ja rajoitetaan: miten peleistä saa viestiä, millaisia pelirajoja ja pelaamisen estojärjestelmiä on käytössä ja kuinka automaattisesti nämä toimivat vai sysätäänkö vastuu pelaamisen rajoittamisesta pelaajalle. Lisäksi rahapelipolitiikan on otettava kantaa, miten autetaan niitä ihmisiä, jotka ehkäisevistä ja rajoittavista toimista huolimatta päätyvät pelaamaan haitallisesti.

Lopulta rahapelipolitiikka pitää sisällään myös läpileikkaavan näkökulman rahapelikulttuuriin: miten rahapeleistä puhutaan ja viestitään eli miten ne tarjoillaan kansalaisille. Mikä on yhteiskunnan, valtion, viesti rahapeleistä ja rahapelaamisesta.

Rahapelipolitiikka ottaa aina vakavasti kysymyksen yksilön ja yhteiskunnan rooleista ja vastuista eikä ole tämän suhteen naiivi; eiväthän aseetkaan itsestään tapa mutta silti niitä ei myydä Prismassa eikä R-kioskilla ja luoteta, että ihmiset osaavat toimia vastuullisesti. Sehän olisi naiivia.

Suomalaista rahapelipolitiikkaa ei rakenneta puhtaalta pöydältä

Rahapelejä pelataan kaikkialla ja tarve rahapelipolitiikalle on siten yleinen. Nykyisenä internetpelaamisen aikakautena myös pelituotteet ja niitä tarjoavat yritykset ovat maailmanlaajuisesti paljolti samoja. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että rahapelipolitiikka olisi tai voisi olla kaikkialla samanlaista.

On helppo nähdä, että Suomessa rahapelien järjestäminen, rahapelikulttuuri ja rahapelipolitiikka ovat saaneet varsin ainutlaatuisia piirteitä. Suomessa rahapelipolitiikkaa ei voi lähteä rakentamaan ikään kuin tyhjältä pöydältä ja toisia maita kopioiden, koska meillä on oma ja varsin ainutlaatuinen historiamme rahapelaamisen ja rahapelipolitiikan suhteen.

Suomalainen erikoisuus ei ole vain monopolijärjestelmä ja monopoliyhtiön (2017 asti -yhtiöiden) vahva asema paitsi rahapelien järjestämisessä myös rahapeliaiheisissa keskusteluissa vaan myös rahapelaamisen ympärille rakentunut edunsaajajärjestelmä ja poikkeuksellinen rahapelaamisen myönteinen kehystäminen.

Kehystämisellä tarkoitan sitä, että Suomessa rahapelaamiseen on vuosikymmenten ajan suhtauduttu poikkeuksellisen myönteisesti.  Ainutlaatuisen rahapelikulttuurin Suomeen ovat luoneet

• rahapelien hyvin arkinen läsnäolo ja näkyvyys
• ”suomalainen voittaa aina” ‑tyyppinen viestintä eli vahvasti luotu kuva rahapeleihin hävittyjen rahojen yhteiskunnallisesti hyödyllisestä käyttämisestä
• peliongelmista vaikeneminen tai peliongelmien selittäminen yksilöllisinä heikkouksina sekä
• kriittisen tutkimuksen vähäisyys.

Suomessa valtio on aktiivisesti tukenut rahapelaamista ja siihen liittyviä myönteisiä mielikuvia ja tehnyt sen vahvemmin kuin mikään muu läntinen valtio. Suomessa rahapelaaminen on liitetty hyvään kansalaisuuteen, yhteisöön kuulumiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen ainutlaatuisella tavalla. Rahapelaamisesta oli 1990-luvulla tullut normaali ja arvostettu suomalaisen elämäntavan osa – viimeistään tuohon mennessä siis menneitten vuosikymmenten rahapelikielteiset käsitykset oli saatu kesytettyä. [3]

Rahapeliongelman kesyttäminen on oiva sana kuvaamaan suomalaista rahapelikeskustelua tai sen puutetta. Valtion osuus tässä ongelman kesyttämisessä on poikkeuksellista.

Rahapelipolitiikan hidas syntyminen

Suomalainen rahapelipoliittinen ajattelu on sekä historiallisesti lyhyttä että sisällöllisesti kapeaa ja kehittymätöntä. Vuosikymmenten ajan rahapeliaiheiset eduskuntakeskustelut olivat harvinaisia, mikä kertonee aiheeseen liittyneestä poliittisesta konsensuksesta eli tyytyväisyydestä vallinneeseen järjestelmään [3].

Vuosi 1998

Esimerkkinä eduskuntakeskustelusta kelvatkoon silloisen sisäministerin vuonna 1998 antava vastaus kirjalliseen eduskuntakyselyyn rahapeliongelmaisten tehokkaammasta hoitoonohjauksesta. Ministerin mukaan raha-automaattien sijoituspaikan haltijoita ei velvoiteta valvomaan mahdollisia peliongelmaisia pelaajia ja että ”tällaisen valvonnan järjestäminen olisi automaattien runsaasta lukumäärästä ja sijoituspaikkojen luonteesta johtuen mahdotonta”. [4, 5]

25 vuotta sitten eduskunnalle annetuksi vastukseksi kelpasi, että vaikeiden ongelmien ehkäiseminen on mahdotonta, koska on valittu sellainen järjestelmä, jossa ongelmia aiheuttavia pelejä on kaikkialla eikä varhainen puuttuminen siten voi onnistua. Vastaus kertoo rahapelipolitiikan puuttumisesta. Se on hyvä suhteuttaa olemattomaan tietopohjaan rahapeliongelmasta: ministeri tukeutui Tilastokeskuksen ja Taloustutkimuksen tutkimuksiin, joiden perusteella peliongelmaisten määräksi arvioitiin 2000 henkilöä. [4, 5]

Vain sukupolvi sitten Suomessa rahapeliongelma voitiin kuitata toteamalla, että ongelmaisia on hyvin vähän ja että suomalainen rahapelijärjestelmä nyt vain on sellainen, ettei ongelmia ole mahdollista ehkäistä.

Vuosi 2007

Matti Vanhasen toinen hallitus teki historiaa mainitsemalla rahapelipolitiikan hallitusohjelmassaan keväällä 2007. Hallitus kertoi ryhtyvänsä tarpeellisiin toimiin puuttuakseen rahapelihaittoihin, sosiaalisiin ongelmiin ja rikollisuuteen sekä haluavansa turvata yksinoikeusjärjestelmän ”muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä”. [6]

Vastuullisuuspuheesta huolimatta hallitus nosti heti ensimmäisessä budjettiesityksessään rahapelien tuottotavoitetta seuraavalle vuodelle. Rahapelipolitiikka oli tuotu hallitusohjelmatasolle, mutta pelimonopolin säilyttäminen ja sen tuottama tuloutus olivat tärkeämpiä kuin peliongelman käsittely. [7]

Vuosi 2010

Vuonna 2010 ilmestyneen Rahapeliongelma – Yksilölle jätetty taakka -teokseen haastattelemani professori Jukka Heikkilä totesi, miten rahapelien huomattavista volyymeistä ja näkyvyydestä sekä yhteiskunnallisesti poikkeuksellisesta monopoliasemasta huolimatta Suomessa ei ollut käyty kansalaiskeskustelua rahapelaamisesta eikä harjoitettu systemaattista rahapelipolitiikkaa. Vasta kansainvälisen pelitarjonnan saapuminen internetin myötä oli aktivoinut keskustelun rahapelipolitiikasta.

Teoksen loppusanat oli kirjoitettu otsikon Rahapelipolitiikan syntymä? alle. Otsikko kysymysmerkkeineen kertonevat sekä rahapelipolitiikan puutteesta että skeptisyydestä sen suhteen, syntyisikö sellaista. Tekstin mukaan ”rahapelaamisen yleistyminen kolmen viime vuosikymmenen aikana on ollut nopeampaa kuin yhteiskunnan reagoiminen tähän muutokseen.” Siksi olisi tarvittu ”kansalaiskeskustelua, jonka tuloksena määriteltäisiin ne arvot, joihin rahapelitoiminta ankkuroidaan”. [8]

Vuosi 2022

Rahapeliaiheinen keskustelu on ollut vähäistä ja rahapelipolitiikka syntynyt hitaasti. Vasta keväällä 2022 Suomessa julkaistiin ensimmäinen rahapelipoliittinen ohjelma. Ohjelma tunnistaa ongelman eri asteet, korostaa rahapelipolitiikkaa tehtäessä kansanterveysnäkökulmaa ja laajaa, eri toimijat huomioivaa otetta: kyse on hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisestä laajassa merkityksessä. [1]

Vaikka rahapelipoliittinen ohjelma toivottavasti ohjaa rahapelipolitiikkaa jatkossa, on tunnistettava, että asenteet, ajatukset ja näkemykset heijastavat edelleen aikaisempien vuosikymmenten maailmaa.

Rahapelipolitiikka on rahapolitiikkaa

Suomessa vähäistä rahapelipoliittiseksi kutsuttua keskustelua ovat hallinneet kysymykset rahapelijärjestelmästä ja rahasta. Aitona vaarana on, että keskustelu keskittyy näihin kahteen teemaan myös jatkossa ja rahapelien aiheuttamat haitat jäävät taustalle.

Suojelijavaltio ja finanssivaltio

Rahapelipolitiikka on ollut rahapolitiikkaa. Vuonna 2016 Raha-automaattiyhdistyksestä silloin jo eläkkeelle jäänyt viestintäjohtaja Matti Hokkanen kirjoitti rahapelipolitiikasta, jota ”ohjaa ikään kuin kaksi erillistä valtiota: suojelijavaltio ja finanssivaltio”. Finanssivaltio näki rahapelit rahana, tuottoina, ja jyräsi vuodesta toiseen suojelijavaltion, joka näki rahapelit haittoina.

Suojelijavaltio on tiennyt jo pitkään, että peliongelmat ja haitat kasautuvat, että suuri osa pelituotoista tulee pieneltä määrältä pelaajia, joille pelaaminen on hyvinkin tuhoisaa. Rahapelipolitiikassa ei ole otettu riittävän vakavasti sitä tosiasiaa, että koko rahapelijärjestelmä lepää sellaisten pelaajien varassa, joille pelaaminen on haitallista. Finanssivaltio on nähnyt yli miljardin euron vuotuiset tuotot ja on ehkä halunnut uskoa, että ne kerätään jotenkin reilusti vapaaehtoisen pelaamisen tuloksena. [9]

Rahapelaamisen kasautuminen

Kuitenkin rahapelaamisen kasautuminen on tiedetty kauan, ainakin vuodesta 2003 asti tehdyistä väestötutkimuksista lähtien. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuoden 2019 keräämän aineiston perusteella nähdään, että puolet kaikesta pelaamiseen käytetystä rahasta tuli vain noin 2,5 prosentilta pelaajista – he pelasivat siis rahallisesti yhtä paljon kuin muut 97,5 prosenttia pelaajista. [10]

Vastaavia lukuja on julkaistu vuosien ajan säännöllisesti, joten rahapelaamisen erittäin vahvan kasautumisen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä.

Kyse ei ole vain kasautumisesta vaan myös sosiaaliekonomisesta painottumisesta [1]:

• suuri rahapelikulutus yhdistyy esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeeseen ja sairauspäivärahan saamiseen
• pelaaminen on yleisempää työttömillä kuin työssäkäyvillä
• toimeentulotukea saaneista joko neljännellä on rahapeliongelma tai riskitason pelaamista.

Vaikka on pitkään ollut täysin selvää, että hyvin pienen ja taloudellisesti heikossa asemassa olevan vähemmistön kannattelema järjestelmä ei voi olla taloudellisesti eikä siten moraalisestikaan kestävä, tähän järjestelmään on haluttu uskoa ja siitä pitää kiinni. Asiaan liittyvä laaja konsensus on viivyttänyt suomalaisen vastuullisen rahapelipolitiikan kehittymistä.

Kriittisen keskustelun puute

Suomessa on tuudittauduttu siihen, että tilanne on hyvä ja nähty suomalainen monopoli- ja edunsaantijärjestelmä erinomaisena kombinaationa kanavoida vapaaehtoisia pelieuroja hyvään tarkoitukseen eivätkä verrokkimaita suuremmat rahapelihaitat ole kiinnostaneet. [11]

Rahapeleihin liittyvä tutkimus ja tietopohja ovat olleet ohuita.

Kriittisten näkökulmien puuttuessa rahapeliyhtiöt ovat saaneet toimia aidatussa puutarhassa (a walled garden): monopoliyhtiötä on suojeltu ulkopuoliselta kilpailulta, mutta sitä itseään ei ole rajoitettu merkittävästi [3]. Rahapeliyhtiö on johtanut rahapelipolitiikkaa.

Rahapeliyhtiön valta rahapelipolitiikan suhteen nähtiin myös siirryttäessä keskusteluun lisenssijärjestelmästä. Veikkaus ilmoitti elokuussa 2022 omassa osavuosikatsauksessaan, että koska monopoli ei tosiasiallisesti enää ole voimassa internetissä tapahtuvassa rahapelaamisessa, markkinalla, joka kasvoi ja jossa myös tulevaisuuden kasvun tiedettiin olevan, Veikkaus itse toivoi oman monopolinsa purkamista. [13]

Ja kas – kun Veikkaus esitti näkemyksensä, ei mennyt kuin kuukausia, kun aiheesta oli saavutettu poliittinen konsensus. Kevään 2023 hallitusohjelmaa laatineet puolueet eivät juuri aiheesta edes keskustelleet: lisenssijärjestelmän toteuttaminen hallituskauden aikana oli selvä tavoite. [14]

Mennyt elää mielikuvissa

Voi perustellusti kysyä, onko menneiden vuosikymmenien kehityksen esittäminen ja arvioiminen tässä yhteydessä perusteltua. Erityisesti vuoden 2019 jälkeen suomalainen rahapelien toimintaympäristö on muuttunut rajusti, osin pandemian, osin uuden arpajaislain ja siihen liittyvien, monin kohdin jo ennakoivasti toteutettujen Veikkauksen peleihin kohdistuvien vastuullisuustoimien, osin vuonna 2019 käynnistyneestä rahapeleihin ja Veikkaukseen hyvin kriittisesti kohdistuneen kansalaiskeskustelun myötä.

Näiden tuloksena Veikkauksen niin sanottu kivijalkapelaaminen on vähentynyt merkittävästi ja rahapelimarkkina on entistä selkeämmin verkossa, Veikkauksen pelaamisen on kohdistettu aivan ainutlaatuisen tehokkaita vastuullisuustoimenpiteitä, joilla Veikkauksen peleihin liittyvää ongelmallista pelaamista on saatu vähennettyä, ja kytkös rahapelirahojen ja niin sanottujen edunsaajien välillä on purettu vuoden 2024 alusta alkaen. Lisäksi Suomeen on saatu historian ensimmäinen, keväällä 2022 julkaistu rahapelipolittiinen ohjelma [15], jonka turvin rahapelipolitiikkaa voidaan toteuttaa tulevina vuosina.

Menneen kehityksen avaaminen on perusteltua siksi, että käsitykset, asenteet ja mielikuvat eivät muutu yhtä nopeasti kuin markkina-, järjestelmä-, keskustelu- tai lainsäädäntömuutokset.

Edelleen on syytä kantaa huolta siitä, että Suomessa ei oteta ongelmallista rahapelaamista riittävän vakavasti, vaan että

• rahapelit nähdään helppona ja mukavana tapana kerätä tuottoja
• finanssivaltio edelleen jyrää suojelijavaltion
• ihmisten mielikuvissa rahapelaaminen on edelleen mukava ja harmiton asia ja
• päätöksentekoa ohjaavat edelleen rahapeliyhtiöt.

Pelaamisen siirtyminen yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle

Rahapelipoliittinen keskustelu on siirtynyt keskusteluksi lisenssijärjestelmästä. Taustalla on rahapelikulttuurin merkittävä ja jo pitkään jatkunut muutos. Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) vuonna 2023 julkaiseman selvityksen mukaan jo vuonna 2019 huomattava osa suomalaisten rahapelaamisesta ja erityisesti ongelmallisesta rahapelaamisesta suuntautui monopolin ulkopuolelle. Arvio yksioikeusjärjestelmän ulkopuolelle pelaamisesta vuonna 2021 oli noin 520–590 miljoonaa, mikä on 30–40 prosenttia koko rahapelimarkkinasta ja 40–50 prosenttia internet-rahapelaamisesta.

Valtavista rahamääristä huolimatta yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle pelaavia ei kuitenkaan ole valtavan paljon, ehkä noin kuusi prosenttia väestöstä – tosin nuoremmissa ikäluokissa selvästi enemmän, 15–29-vuotiaista 16 prosenttia. Ongelma on, että yksioikeusjärjestelmän ulkopuolella pelaavat käyttävät rahapelaamiseen huomattavasti muuta väestöä enemmän rahaa. KKV:n mukaan vain Veikkauksen pelejä pelaavilla vuotuinen rahapeleihin käytetty summa olin noin 340 euroa, kun taas pääasiassa järjestelmän ulkopuolelle pelaavat pelasivat jopa yli 10 000 eurolla vuodessa. [10]

Tällä hetkellä näyttää siltä, että edessä on varsin pian arpajaislain uudistaminen ja nimenomaan siten, että ainakin internetissä tapahtuvan pelaamisen osalta aletaan noudattaa lisenssijärjestelmää.

Sosiaali-eettisesti kestävä rahapelien lisenssijärjestelmä

Kun keskustellaan rahapelijärjestelmästä, on ensisijaisena tavoitteena aina pidettävä rahapelihaittojen ehkäisyä. Valittu järjestelmä ei itsessään ehkäise tai aiheuta haittoja, vaan kyse on aina siitä, miten järjestelmää säännellään.

Tosin on hyvä tunnistaa, että useiden peliyhtiöiden järjestelmässä päätöksentekoon vaikuttamaan pyrkiviä yhtiöitä on enemmän kuin monopolijärjestelmässä. Tärkeä on ymmärtää myös se, että kotimainen Veikkaus on samassa lobbausrintamassa ulkomaalaisten peliyhtiöiden kanssa – kilpailuasetelmasta huolimatta uhkapeliyhtiöt ovat uhkapeliyhtiöitä ja niiden intressit rahapelipolitiikan suhteen ovat saman suuntaisia.

Rahapelipolitiikkaa linjaavan ja toteuttavan valtion on aiempaa selvästi vahvemmin tunnistettava nämä vaikutusyritykset ja ehkäistä tilanne, jossa peliyhtiöt ohjaavat suomalaista rahapelipolitiikkaa. [16]

Raha ei saa ohjata keskustelua

Fokus ei saa olla tuotoissa eikä etenkään sellaisissa tuotoissa, joita laskettaessa ei huomioida kuluja, pelaajien häviämiä rahoja tai sitä, mitä nämä tarkoittavat pelaajille ja kansantaloudelle. Rahapelipolitiikan johtava periaate on oltava haittojen ehkäisy. Mikäli Suomessa siirrytään lisenssijärjestelmään, järjestelmää suunniteltaessa ja sitä toteutettaessa on panostettava merkittävästi sääntelyn toteuttamiseen.

Kanavoinnista puhuttaessa on keskityttävä ihmisiin

Oli rahapelijärjestelmä jatkossa mikä tahansa, vain kanavoimalla kulutusta sääntelyn piiriin voidaan vähentää pelihaittoja. Kanavointiasteen nostamista ei kuitenkaan saa käyttää keppihevosena pelitarjonnan kehittämiselle haitalliseen suuntaan. Kanavoinnin toteuttamiseksi blokkausjärjestelmässä on hyödynnettävä niin kutsuttuja laskeutumissivustoja, joita voidaan käyttää tiedottamisen välineenä. Esimerkiksi järjestelmän ulkopuolisten voittojen veronalaisuus todennäköisesti vähentää kiinnostusta näihin pelisivuihin.

Laillista pelitarjontaa voidaan ohjata ja rajoittaa kieltämällä luvanvaraisten peliyhtiöiden yhteistyö sellaisten pelinkehittäjien kanssa, jotka tuottavat pelejä myös ei-luvanvaraisille peliyhtiöille.

Tarvitaan pelinestojärjestelmät

Tarvitaan yhteen valvontarekisteriin keskitetyt pelinestojärjestelmät, jotka kattavat kaiken pelaamisen. On synnytettävä vahva valvova viranomainen, jolla on riittävästi itsenäistä toimivaltaa toimia tehokkaasti eli antaa varoituksia ja määrätä seuraamusmaksuja tai sakkoja. Valvovalla viranomaisella on oltava reaaliaikainen pääsy kaikkeen peliyhtiöiden dataan. Tätä dataa on käytettävä uhkapelihaittojen ehkäisyyn eikä esimerkiksi kohdennettuun markkinointiin.

Pelaajille on tarjottava pakollisia ja kohtuullisia peli- ja talletusrajoja sekä helppokäyttöisiä ja kattavia pelinestojärjestelmiä. Saatavilla on oltava pelirajoituskokonaisuuksia, joissa on riittävä tunnistautumisen taso ja jotka kattavat kaikki säännellyillä markkinoilla olevat peliyhtiöt.

Vastuuta peliongelman ehkäisystä ei kuitenkaan saa siirtää pelaajalle: vastuullinen rahapelipolitiikka ei tarkoita sitä, että pelaajalla on käytössään vastuullisuustyökaluja, vaikka niitäkin tarvitaan. Vastuullinen rahapelipolitiikka tarkoittaa sitä, että järjestelmä synnyttää vastuullista pelitarjontaa ja tekee vastuuttoman pelitarjonnan erittäin vaikeaksi.

Täytyy katsoa kauemmas kuin lähelle

Vaikka tällä hetkellä rahapelipolitiikkaa hallitsee kysymys lisenssijärjestelmässä, katseen pitää olla lähiaikojen muutoksia kauempana. Pidemmän aikavälin tavoitteena on oltava pelaamisen kokonaiskulutuksen vähentämisessä sekä uhkapelitarjonnan muuttamisessa hitaampien ja sitä kautta vähemmän haitallisten pelien suuntaan.

Suomen on tavoiteltava hyväksyvän rahapelikulttuurin muutosta (de-normalisaatio) ja kaikkein haitallisimpien pelien kysynnän vähenemistä. Sääntelyn painopisteen on oltava väestötason haittojen ennaltaehkäisyssä, ei jälkikäteen reagoinnissa. Myös markkinoinnin ja mainonnan osalta on pyrittävä pidemmällä aikavälillä täyskieltoon, joka käsittää myös kaiken tuotenäkyvyyden.

Kirjallisuutta ja lähteitä

[1] Sailas H, Brax T, Matilainen R & Alkio M: Esiselvitys rahapelijärjestelmän vaihtoehdoista. Sisäinen turvallisuus. Sisäministeriön julkaisuja 2023:21. Helsinki 2023.

[2] Sulkunen P: Suomen rahapelisääntely järjestettävä uudelleen. Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019):1. Yhteiskuntapolitiikka-lehti, THL, Helsinki 2019.

[3] Matilainen R: Production and consumption of recreational gambling in twentieth-century Finland. Publications of the Faculty of Social Sciences 63 (2017) Economic and Social History. (Väitöskirja.) Helsingin yliopisto, Helsinki 2017.

[4] Nikkinen J: Rahapeliongelma aikamme sosiaalipoliittisena haasteena. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, vol. 16 (1) 2008, 64–71.

[5] Valtiopäivien 1998 kirjallinen kysymys numero 37 eduskunnan puhemiehelle: Rahapelien eläkeläisille aiheuttamista ongelmista. Esittäjänä eduskunnan jäsen edustaja Sulo Aittoniemi (kesk), vastaajana valtioneuvoston jäsen Jan-Erik Enestam (rkp). VEPS-tunnus KK 37/1998 vp.

[6] Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma 19.4.2007. Vastuullinen, välittävä ja kannustava Suomi. Helsinki 2007.

[7] Lund P: Rahapeliyhtiöiden tulosodotukset nojaavat liikaa peliriippuvaisiin. Mielipide, vieraskynä. Helsingin Sanomat 24.8.2007.

[8] Lund P: Rahapeliongelma: Yksilölle jätetty taakka. PS-Kustannus, Jyväskylä 2010.

[9] Hokkanen M: Rahapelit – License to Print Money? Avaukset. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):4. Yhteiskuntapolitiikka-lehti, THL, Helsinki 2016.

[10] Karjalainen J, Sieppi A & Buri R: Internetissä ja yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolella tapahtuvan rahapelaamisen nykytila ja kehitys. Kilpailu- ja kuluttajaviraston Tutkimusraportteja 3/2023. Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Helsinki 2023.

[11] Murto A: Vastuullisuus edellä mennään. Kommentit Hokkaselle. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):4. Yhteiskuntapolitiikka-lehti, THL, Helsinki 2016.

[12] Raento P: Tiedontuotannon järjestäminen olisi vastuullista. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):4. Yhteiskuntapolitiikka-lehti, THL, Helsinki 2016.

[13] Veikkaus-konsernin osavuosikatsaus tammi–kesäkuu 2022. Veikkaus Oy 2022.

[14] Vahva ja välittävä Suomi. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58.

[15] Rahapelipoliittinen ohjelma. Valtioneuvoston julkaisuja 2022:40. Valtioneuvosto, Helsinki 2022.

[16] Rahapelijärjestelmä. (Dosentti Janne Nikkisen Sininauhaliiton tilauksesta tekemä selvitystyö.) Sininauhaliitto, Helsinki 2023.