"Tärkeintä on nähdä potentiaali, ei rajoituksia"

Kaksi Vihreä Keidas ry:n kuntouttavan työtoiminnan asiakasta, Hanna ja Köpi, ovat taustoiltaan kovin erilaiset mutta heidän kanssaan jutellessa paljastuu kiinnostavia yhtäläisyyksiä. Heitä kuunnellessa selviää, miksi järjestöjen tuottama kuntouttavan työtoiminnan palvelu on paljon enemmän kuin kuntouttavan työtoiminnan palvelu.

Pelottaa, ettei kelpaa

Hannan ja Köpin polut kuulostavat erilaisilta. Kun he istuvat Vihreän Keitaan tiloissa kertomassa suhteestaan työelämään, heidän ajatuksensa ovat kuitenkin huomattavan samanlaisia. Molemmilla on vahva kokemus sekä omasta kelpaamattomuudesta ja riittämättömyydestä että työelämän karuudesta ja pelottavuudesta.

Köpin työelämäkokemuksia tuntuu hallitsevan pelko epäonnistumisesta, kelpaamattomuudesta ja hylätyksi tulemisesta.

 

Hannalla, jonka elämään on kuulunut paljon ylisuorittamista, kokemukset ovat samanlaisia.

Työelämä näyttää Hannan ja Köpin kokemusten valossa pelottavalta paikalta. Heitä kuunnellessa ymmärtää, miksi komennus töihin ja työttömyyden sanktiointi eivät riitä eivätkä auta.

Hanna: ”Mulla oli aika iso demoni tuo työelämä, pelkäsin, että jos menen johonkin, työkokeiluun työpaikkaan mihin vain, pelkäsin, että ihmiset vain huutaa, että olet liian hidas, pitää tehdä paremmin. Ei vain joka asiaan pysty niin nopeasti kuin muut, se on niin ollut sellainen, mitä on pelännyt, jäänyt melkein joku trauma, kun on ollut sellaisissa työpaikoissa.

Meidän työelämä on mennyt raadolliseksi. Ei hyväksytä yksilöä kokonaisuutena, vaikka kaikilla ihmisillä on lahjakkuuksien ja osaamisalueiden lisäksi haasteet, nykyään oletetaan, että ei ole mitään haasteita, ei tunnu realistiselta, etenkään, jos on kaikkea taustaa.

Aiemmissa työpaikoissa on ollut työpaikkakiusaamista ja tämmöistä, mikä on vaikuttanut osaltaan siihen, että on ollut tosi synkkä käsitys työelämästä kokonaisuudessaan.”

Kuva työelämästä ei näytä ruusuiselta

Kun työelämästä on lähinnä huonoja kokemuksia, kun itsetunto on muutenkin alhainen ja kun etäisyys työelämään kasvaa, ylitettävä työelämäkynnys nousee liian korkeaksi.

Hannan ja Köpin tarinat asettuvat laajempaan kehykseen. Paljon tukea työelämävalmiuksiensa vahvistumiseen tarvitsevilla henkilöillä on usein monia samanaikaisia ja kasautuvia vaikeuksia, jotka ovat osaltaan esteinä työllistymiselle.

Tallaisia esteitä ovat esimerkiksi haastava elämäntilanne, heikot voimavarat, koulutuksen ja osaamisen vajeita, ajanhallinnan ja -taitojen puutetta, terveydelliset ongelmat, päihderiippuvuus tai keskeneräinen päihdekuntoutus, pitkäaikaistyöttömyys, talousvaikeuksia tai kielivaikeuksia. Työelämästä syrjäytymiseen voivat johtaa myös yksinäisyys, syrjään jättäytyminen tai ongelmia ylläpitävä ympäristö.

Onneksi tilanne ei ole toivoton. Onneksi on paikkoja, joissa voi saada korvaavia työelämäkokemuksia ja luoda työelämäsuhdetta aivan uusista ja erilaisista lähtökohdista.

Ratkaistavaa ei ole vain sopivan työpaikan löytäminen vaan tarvitaan syvemmälle menevää tukea niin sosiaalisten taitojen, henkilökohtaisten voimavarojen ja hyvinvoinnin ja terveyden vahvistamiseen kuin työ- ja toimintakykyyn tukemiseen. Ainoastaan kokonaisvaltainen tuki, joka perustuu yksilöllisiin ja tarvelähtöisiin palveluihin voi mahdollistaa työllistymisedellytyksien vahvistumisen. Lisäksi on panostettava osaamisen vahvistamiseen. Koulutuksesta syrjäytyneillä työllistyminen on erityisen vaikeaa ja se johtaa mitä todennäköisemmin myös työelämästä syrjäytymiseen.

Ymmärtävä ilmapiiri saa ihmeitä aikaan

Hanna ja Köpi kertovat hyvin yhdenmukaisesti, miksi juuri Vihreässä Keitaassa toteutettu kuntouttava työtoiminta on ollut heille merkityksellinen ja avannut lukkiutuneilta näyttäneitä ovia työelämään. Molempien kokemuksissa korostuvat yhteisö, empatia ja armollisuus. Ei tuomita, ymmärretään ihmistä ja annetaan aikaa ja tilaa. Hyväksytään vajavaisuudet, annetaan tehdä omatahtisesti.

Köpi: ”Mä olen kokenut tämän alusta asti hyvänä, uskaltaa olla vajavuuksineen. … Työ ja ohjaus on tapahtunut rakkaudella, ei tyrmätä, ei tuomita.”

Kun tietää kelpaavansa eikä tarvitse pelätä, voi oppia, vapautua ja alkaa loistaa. Kun muut ovat samassa tilanteessa, oma huonommuuden tai alemmuuden kokemus vähenee. Kun ympärillä on ihmisiä, jotka ovat kokeneet samalla tavalla työelämän ja joilla on ollut samantyyppisiä haasteita, uskaltaa sekä myöntää vajavaisuutensa että ottaa uusia askelia.

Hanna: ”Se, mitä sä teet, on tarpeeksi hyvä. Tietysti aina pyrkii parhaimpaan, mutta ei ole sellainen, että sua vihataan ihmisenä, jos sä et pysty johonkin asiaan tarpeeksi nopeasti. … Täällä on empaattisia ihmisiä, kivoja ihmisiä.

Isoin juttu on se ilmapiiri, jotenkin ymmärretään, että ihmisillä on eri asioissa haasteita, suhtaudutaan empatialla niihin ihmisten haasteisiin, se on ollut sellainen isoin juttu, mitä täältä on saanut. … Konkreettisin apu on tullut siitä, että on sellainen empaattinen ilmapiiri, mikä tukee ihmistä.

Täällä ilmapiiri ja miten tää paikka suhtautuu ihmisiin, lähtee siitä, että ihminen on riittävä semmoisena kuin on. Tuonut motivaatiota, jos tällaisiakin paikkoja, työpaikkoja voi olla, että voi tehdä työtä sillä asenteella, että se, mihin sä pystyt riittää, on ollut isoin tekijä, minkä takia on tullut itsevarmuutta ja uskallusta siihen työelämään.”

Ympäristö, yhteisö ja ohjaava ote

Asiakkaan näkökulmasta kyse ei ole vain palvelusta, vaan siitä, että tarvittava palvelu toteutetaan kannattelevassa, turvallisessa ja luottamusta vahvistavassa yhteisössä. Juuri se on järjestöjen ”supervoima”. Se saa asiakkaat omatoimisesti hakeutumaan järjestöjen toimintaan ja palveluiden piiriin.

Palveluiden järjestämisestä vastaavien on hyvä ymmärtää tämä ja tutustua alueensa järjestöjen toimintaan ja toimintaa ohjaaviin arvoihin tarkemmin. Palveluiden järjestäjältä edellytetään nyt vahvaa tahtotilaa tehdä palveluiden tuottamisesta sellaista, että se mahdollistaa palveluiden järkevän tuottamisen myös järjestö- tai säätiöpohjaisille toimijoille.

Hannan ja Köpin esimerkit viestivät vahvasti siitä, että kuntouttavassa työtoiminnassa ei ole kyse vain palvelusta. Kyse on siitä ympäristöstä, jossa palvelua toteutetaan, siitä yhteisöstä, joka palvelun aikana kannattelee, ja siitä otteesta, jolla yksilöitä, yhteisöä ja palvelua ohjataan.

Hanna: ”Meidän pomo Katja huomasi myös sen potentiaalin mussa.”

Jokaisessa on mahdollisuuksia. Tärkeintä on nähdä potentiaali, ei rajoituksia.